torstai 27. maaliskuuta 2014

Tulips gone bonkers


Kukapa olisi uskonut, että kotiäiti voi olla näin kiireinen? Vielä joku päivä kerkeän kuvaamaan ja kirjoittamaan lisää juttuja kodistamme. Pikaisen otoksen ehdin ottamaan tulppaaneista, jotka ovat mielestäni jotenkin päässeet valloilleen. Ihan räjähtänyt kimppu. Samalla sneak peak uudesta astiakaapistamme..

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevät uutuuksia!




Ihania uutuuksia Uusiounelmissa! 

Kierrätysmateriaaleista Ulla on loihtinut tällä kertaa muun muassa hääpukuja, lasipurnukoita erilaisin funktioin (esim. meikkisiveltimille ja kynille) uuden värisiä koristetyynynpäällisiä, kaulahuiveja, keväisiä kangaskasseja ja hameita perheen pienimmille.
 


Purnukoita saatavilla myös tyhjin labelein

 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Ruokapöydän metsästys

Olemme asuneet kohta vuoden uudessa kodissamme, eikä meillä ole ollut koko aikana kunnon ruokapöytää. Noin kuukausi sitten päätin toimia. Laitoin vanhan baariryhmämme myyntiin ja sainkin sen myytyä parissa päivässä. Miehen talvilomaviikolla (toissa viikolla) kiertelimme huonekalukauppoja ja löysimme meille sopivan pöydän, jonka laitoimme tilaukseen.

Ruokapöydälle varattu paikka oli Indyn valtakuntaa, mutta nyt on puuhamattokin pesty ja viety vintille odottamaan mahdollista uusiokäyttöä myöhemmin elämässä. 

kaunistelematon kuva

Uutta pöytää pitää odotella muutamia viikkoja, joten hankin meille myös väliaikaisen pöydän kaveriltani! Kyseinen pöytä on 1950-luvulta, kuten talommekin.



Ja pikkuvintiön takia pöydän päällä on pakko olla vahakankainen liina. Meidän neiti on nimittäin aikamoinen sottapytty.


Jatkoa seuraa, kun uusi pöytämme on löytänyt perille asti. Nyt on sen verran ihana, aurinkoinen ilma, että me lähdemme ulos!